tiistai 17. toukokuuta 2011

Pure sun huulet yhteen, ota taas se ilme




Rakastan ajaa autolla auringonlaskussa. Etenkin tähän aikaa vuodesta. Siinä on jotain. Jotain maagista. Tuntee olevansa jotenkin suuri ja vapaa. Ei kirjaimellisesti. Mutta se on se tunne. Tykkään myös tuosta biisistä ja videosta. Se saa minut melkein kyyneliin. En ole koskaan ollut rakastunut. Se on melkein tuntematon käsite minulle. Tuntuu kuin sitä olisi vain elokuvissa. Sitä, että ihmiset rakastuu. Vaikka tiedän, että ympärilläni sitä tapahtuu jatkuvasti. Oikeassa elämässä. Tykkään välillä yksikseni katsoa rakkauselokuvia. Voi kuvitella tuntevansa, miltä se tuntuu. Olla palavasti rakastunut. Mutta vihaan sitä tunnetta, kun se elokuva päättyy. Tekisi mieli itkeä. Ei se ollutkaan kuin elokuvaa. Välillä ahdistaa, että olen jo kakskymppinen, mutten ole koskaan törmännyt kuin yhdenillanmiehiin. Haluan rakastua. Olla rakastunut. Olla rakastettu. Ihan oikeasti.

4 kommenttia:

Linda kirjoitti...

kuullostaa ihan mun sanoilta..

kamalinta on tajuta seurustelevansa ihmisen kanssa, joka rakastaa sua. ja huomaat itse rakastavasi vaan sitä tunnetta että joku välittää. :/ sen tunteen jälkeen päätin, että seurustelen vasta kun olen ihan hulluna toisesta. rakastan maailman eniten. ja tunnen etten voi elää ilman toista..

sinkkuna siis mennään. ja niitä prinsessaunelmia rakennetaan. eletään kuplassa ja katsotaan rakkauselokuvia. Mutta kyllä se varmaan meilläkin vielä kolahtaa jokupäivä.

kiitos ihanasta blogista! löysin vasta ja luin kerralla läpi! :)

KIA kirjoitti...

Voi että kiitos sinulle, kiva jos tykkäät! :) Huh tuntuupa hassulta, kun sanoit että luit kerralla läpi. Jotkut vanhat kirjoitukset tuntuu itseästä niin noloilta :D

Tuo tunne, kun seurustelee tavallaan sen tunteen takia. Ehkä se on juuri se, minkä takia itse en ole vielä tähän mennessä seurustellut. Minusta tuntuu, että ne miehet kenen kanssa olisi voinut tulla jotain tykkäsivät minusta enemmän kuin minä niistä. Tuntuu, että jos olisin antanut mennä seurusteluun asti, olisin seurustellut vain juuri tuon takia. Odotan siis edelleen sitä, joka todella vetää jalat alta. Sitä, jota ilman tiedän, etten voi elää.

Kyllä minä sisimmässäni uskon, että jokaisella kolahtaa vielä joskus, jos vaan haluaa ja antaa sen tapahtua. (Vaikka välillä ei tunnukaan siltä.) Mutta sitä odotellessa! Ja hei Linda, nautitaan tästä hetkestä täysillä! Ei pidä huolia liikaa tai sitten myöhemmin kun kolahtaa niin miettii, että olinpa hölmö, kun tuhlasin aikaani murehtimiseen. Olisinpa nauttinut enemmän elämästäni. Se oikea sattuu kohdalle murehtimattakin! Unelmointi ja rakkauselokuvat on sallittuja tietysti. Haleja! :)

Linda kirjoitti...

Niin, todellakin. mitä tässä murehtimaan! Tässä on ollut hyvää aikaa opetella näkemään tilanne siltä aurinkoisemmalta puolelta; kuinka ihanaa onkaan kun saa toteuttaa OMIA unelmia, mennä ja tulla, NAUTTIA, ilman, että joku tai jokin rajoittaisi elämää. Näin nuorena vielä koen erittäin tärkeäksi sen, että saan opetella tuntemaan itseni ja toteuttaa hullujakin unelmia heittäytyen niiden vietäväksi. Ostaa pelkän menolennon ja sanoa vaan kavereille, että tulen ehkä joskus takaisin. Ehkä vanhempana sitten kaipaa seesteisempää ja "turvallisempaa" elämää.

Nautitaan siis mitä meillä nyt on, otetaan siitä kaikki irti. :) Näitä päiviä me tullaan vielä muistelemaan ja kaipaamaan! Halit!

KIA kirjoitti...

Minulla ei nyt ole muuta sanottavaa tähän kuin, että puhut ihan asiaa! :)